sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Kävelyllä Tampereella

Kännykkäkameralla otettuja kuvia sunnuntaiselta kävelyreissulta Tampereelta.

Historiaa jakokaapeissa. Kuvan näkymä on 1900-luvun alkupuolelta Kuninkaankadulta etelään päin.

Näsilinnan palatsin pensaslabyrintti. Taustalla Näsijärvi.

Uusbarokkityylinen Näsilinnan palatsi on valmistunut vuonna 1898. Alunperin sitä kutsuttiin nimellä Milavidan palatsi. Palatsin rakennutti Finlaysonin puuvillatehtaan johtajan poika Peter von Nottbeck. Uusbarokkisen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti K.A. Wrede. Palatsi toimii tällä hetkellä yhtenä Tampereen kaupungin varastorakennuksena kaupungin omistamalle irtaimistolle.

Syysvalssi Näsilinnan puistossa ;)

Hämeenpuistoa etelän suuntaan.

Sanoituksia selkänojissa Hämeenpuiston penkeissä. 

Vapaudenpatsas, Tampereen valtauksen 1918 muistomerkki. Alaston mieshahmo, jolla on oikeassa kädessään miekka ja vasen käsi on nyrkissä. Patsaan malli on sisällissodassa valkoisten puolella taistellut Elias Simojoki.

Näkymää Näsinlinnankadulla. "Perinteisesti tummista alueista muodostuu hahmo ja vaaleat jäävät tausta-alueeksi. Tässä merkissä hahmo muodostuu päinvastoin ruskeiden viivojen väliin jäävästä ikään kuin tyhjästä tausta-alueesta. Kun jännittävä ja jäsentymätön viivojen kokonaisuus hahmottuu katsojalle a-kirjaimeksi, hänen on vaikea nähdä sitä enää muunlaisena."

Hotelli Tammer, avajaiset 1929. Samana vuonna kaatui Näsijärven syyskuisessa myrskyssä Kuru-laiva ja onnettomuudessa menehtyi 138 henkilöä. Tammerin avajaiset pidettiin sen takia hyvin vaatimattomasti.

Sunnuntaikävelyn MUST-juttu: vohvelikahvit Tampereen vohvelikahvilassa Ojakadulla hotelli Tammerin lähistöllä. Vohvelikahvilan rakennus on vuodelta 1926 ja rakennettu alkujaan autotalliksi.

Syksyiset sunnuntaikävelyt maistuvat kyllä!

1 kommentti:

  1. 42 vuotta Tampereella asuneena hokasin nyt vasta sen kauppa-aukion a-kirjaimen :) T:Morainen Jonte

    VastaaPoista