lauantai 19. lokakuuta 2019

Kolmas Nainen


Perjantai 18.10.2019, Kolmas Nainen -päivä

Levy voimasoittoon heti aamulla, telkkarista Puoli Seitsemän ja illalla huikea ja bändin kiertueen avannut keikka Tampereen Pakkahuoneella. Menkää hyvät ihmiset tsekkamaan kuinka huikeassa lyönnissä bändi on tänä päivänä! Suosittelen!!!
Keikalle mennessä oli Pakkahuoneen kulmalla yksi bändin jäsenistä savukkeella, oli mukavaa jutella hetki siinä kahdestaan - "vähän jännittää nää uudet biisit" - ja toivottaa hyvää keikkaa, "Tampere ottaa teidät avosylin vastaan. Hienoa, että olette taas liikkeellä."

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

"Stop the music, rockin' is closed..."

Remuttiin Immola talviteloille sateisena lokakuun lauantaina 12.10.2019.
Yövyimme perjantain ja lauantain välisen yön vanhempieni asunnossa Päiviönsaarella ja kävimme evästämässä paikallisessa Rossossa, ja nopealla visiitillä käyttötarkoitustaan vaihtaneessa entisessä Ahlströmin Keskuskonttorissa.
Lauantai-iltana hemmottelimme itseämme pitkän ja kolean talkoopäivän jälkeen Hotelli Oscarin tarjonnalla; saunallisella hotellihuoneistolla ja herkullisella päivällisellä.