keskiviikko 8. heinäkuuta 2026

Helsinki by Night -valokuvanäyttely

”Helsinki by night” - päiväreissu Stefan Bremerin valokuvanäyttelyyn Hakasalmen huvilaan Helsingissä (Mannerheimintie 13).

Näyttelyn esittelystä:
”Helsinki by Night on valokuvaaja Stefan Bremerin henkilökohtainen näkemys öisestä Helsingistä. Hän kulki kaupungin halki kameransa kanssa, kuvaten sekä sykkivää yöelämää että utuisia kaupunkimaisemia. Runollisten kaupunkikuvien rinnalla näyttelyyn tulee esille valokuvia aikakauden moninaisista nuorisokulttuureista: Rautatieaseman diinareista Lepakon punkkareihin. Oman kokonaisuutensa muodostaa rock-bändien keikoilta otetut kuvat, joista osa päätyi käsin väritettyinä LP-levyjen kansikuviksi.

Stefan Bremer (s. 1953) on keskeinen nimi suomalaisessa valokuvataiteessa. Hän on tullut tunnetuksi urbaanin yöelämän dokumentoijana – legendaaristen kuvasarjojen Helsinki By Night (1983), Yön hahmot (1984–86) ja Valokuva on Rock (1982) ikonisia teoksia nähdään myös Hakasalmen huvilassa. Hänen kuvansa ovat intiimejä ja voimakkaita väläyksiä ajasta, jolloin kaupungin kadut, konserttipaikat ja klubit muuntuivat näyttämöiksi uuden sukupolven itseilmaisulle.”

Koukutuin Stefan Bremerin mustavalkoisiin valokuviin, hänen kuvauskäsialaansa ja tapaansa havainnoida kuvauskohteitaan, olivatpa ne kaupunkinäkymiä, ihmisiä tai keikkakuvia, jo nuoruusvuosina. Syksyllä -81 liuin rannikkotykistön varusmiespalveluksen iltalomilla näihin samoihin pimeneviin kaupunkimaisemiin ensin Upinniemen Rauk:sta ja sitten Santahaminasta Rannikkotykistökoulun RUK:sta. Kasarmitorin Kalle (Kaarle XII) oli vakiomesta.










































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti