lauantai 22. elokuuta 2015

Louhisaaren kartanolinna

Kävimme Askaisissa opastetulla kierroksella Louhisaaren kartanolinnassa. Digipokkarilla taltioituja näkymiä kierrokselta on oheisissa kuvissa. Ne avautuvat suuremmiksi klikkaamalla. Kuvasarjan loppuun on lisätty to 14.1.2016 tamperelaisen Flycam Oy:n tekemä video, jossa esitellään Louhisaaren kartanoa ilmasta kuvattuna videona.

Kansallismuseon nettisivu kertoo linnasta näin: "Louhisaari kuului yli kolmesataa vuotta Fleming-suvulle ja yli sata vuotta Mannerheim-suvulle. Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheim syntyi siellä vuonna 1867.
Louhisaaren 1650-luvulla valmistunut päärakennus edustaa Suomessa harvinaista palatsiarkkitehtuuria. Sen juhlakerros ja talouskerros ovat 1600-luvun asussa. Keskimmäinen kerros, varsinainen asuinkerros, on uusittu 1700- ja 1800-luvulla ja sen huoneet edustavat tuon ajan sisustusta. Louhisaaressa on myös laaja englantilainen puisto kävelyteineen."




































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti