perjantai 26. lokakuuta 2012

Näsinneula ja Mustalahti

Klo 18:52

Klo 18:54

Klo 18:59

Klo 19:11

Klo 19:15

AAMULEHTI
Pariisilla on valaistu Eiffel-torni, Berliinillä tv-torninsa. Mutta Tampereella on nyt valaistu Näsinneula – viiden päivän ajan. Näsinneulan valonheittimet näkyvät taivaalla ja lähikunnissa asti. Joensuulainen valotaiteilija Kari Kolasanoo, että 168-metrinen Näsinneula on Suomen korkein valaistu rakennus. Pitkän tornin valaiseminen teetti paljon jalkatyötä Kolan Valoparta-yritykselle.
– En varmaan ole ikinä kiivennyt noin korkealle. Viimeiset rappuset olivat ulkona. Vähän huimasi, Kola sanoo.
Kola työntekijöineen vei Suomen suuritehoisimpia lediheittimiä aina 140 metrin korkeuteen asti. Alhaalta ylöspäin on valaistu myös Näsinneulan piikki.
Hankkeen yksi puuhamies, Valovoimaisen Pirkanmaan projektipäällikkö Markus Joonas sanoo, että valoteoksesta piti ilmoittaa ilmailuviranomaisille, koska valot näkyvät lentokoneisiin. Hyvällä säällä valot näkyvät jopa 3–4 kilometriä ylöspäin.
Kari Kola sanoo, että vaakatasossa valonsäteet ulottuvat jopa kilometrin päähän. Hän uskoo, että valoteos näkyy lähikunnissa asti.
– Hehku näkyy varmasti aina sinne asti, mihin Näsinneulakin näkyy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti