torstai 3. huhtikuuta 2014

The Times They Are a-Changin'

Tämän 1. lokakuuta 2013 avatun blogisäikeen viimeisin päivitys,to 3.4.2014, löytyy säikeen lopusta. Stay tuned, not stoned - and roll down, down, down...



Tiistaina 1. lokakuuta alkaen laitteet kuukaudeksi seisontavakuutukseen. FXLR:n pesua.
Keskiviikkona tankista bensat vex ja tankki tuulettumaan tallin pöydälle. Laitteet ovat tällä hetkellä LähiTapiolassa vakuutettuna ja yhtiön mp-tuotteissa seisonta-ajasta on rahallista hyötyä, jos seisonta-aika osuu marras-maaliskuun ulkopuolelle, 1.11.-31.3. aikavälille ilmoitetusta seisonta-ajasta yhtiö ei asiakasta hyvitä, mutta jos esim. marraskuussa on ajokelejä, ei lokakuuksi ilmoitettu seisonta-aika ajoa estä, eikä kustannuksia lisää. Ja samahan se on keväällä. Kuukausi kerrallaan...

 

Torstaina tankin alla kulkevien johtosatsien kimppuun. Hmmmm... täällä on näemmä käyty aiemminkin. Vulkanoituvaa kumiteippiä oli käytetty tankin alla olevien sähköliitosten suojauksessa kiitettävästi ja hyvä niin: Arilla on aikaa askarrella :) Askartelun tuloksena on tässä leikkuripotilas esillä.


Tuplamerkkaukset teipeillä ja numeroinneilla ennen katkaisua: Motonetistä keltaista jesaria ja paketti sähkäriteippejä ja merkkaustussi. Miksi tuplana? Keulakolmion yläkappaleen läpivientiaukko johtosatsille on tiukka: enpä halunnut nähdä varisevia merkkausyritelmiä etulokarilla johtosatsia aukosta läpiuitettaessa. 


Tanko irroittamalla johtoniput yläkeulapalan läpiviennin ulkopuolelle - ja kaikki merkit edelleen paikoillaan. Jiihaa! Käsikontrollien sähköt kulkevat tangon sisällä - ja tanko on muutenkin erinomainen!


Perjantai 4. lokakuuta: non drink beer goin' to drain? Or what?
Cocktailit kahteen lasiin: vasempaan pohjaksi DOT 4 -jarrunestettä ja oikeanpuoleiseen DOT 5:sta, ja kumpaakin paukkuun FXLR:n etujarrusäiliöstä imaistua nestettä. High Five!


Kytkin- ja kaasuvaijerit vex ja aseöljyvoiteluun. Toimii aina.
Kuvaa katsoessa voisi savolaisittain todeta, että "siinä sitä muantiellä palakin piällä piästellään...".


Ja tähän on tulossa muutosta.


Mitä, mitä, mitä?! Perjantaina tehdyt jarrunestelasilliset näyttävät maanantaina 7. lokakuuta tältä. DOT 5 lasin pohjalla on lisäksi vielä sakkaumia, jotka eivät näy kuvassa. Etujarrun neste onkin ilmeisesti tyypiltään DOT 4; se on täydellisesti sekoittunut tuoreeseen, purkista kaadettuun uuteen nesteeseen.

 
Lähdössä ja kyyti on tulossa.





Keskiviikkona 9. lokakuuta työpäivän jälkeen suunnaksi Sastamala ja sieltä mukaan "suihkuhupulla" suojattu Avonin Cobra. Monenlaisia rengaspakkauksia olen nähnyt, mutta en ikinä tuollaista :)


 

Torstaina 10. lokakuuta tuli www.mynetmoto.com rengaskaupan ostos kotiovelle DPD:n kuriirikuljetuksena - tai tarjottiinhan sitä jo keskiviikkona, mutta olin silloin jossain toisaalla.
ContiMilestone, jota olen käyttänyt Sporteissa, Dynassa, Electrassa, ja jollainen pyörii tällä hetkellä myös Pisaman Speedmasterissa - pyörii ensi kaudella tietysti myös FXLR:ssä :)

Samana päivänä Mr Moorella...

Young padawan learning to rake. Kuva ja teksti: Jussi Lindgren

Lauantaina 12. lokakuuta Sally's Motors'in matkaan nakkaaman ja pankkitunnistuksella netin kautta Hki-Vantaalle tullatun paketin nouto Itellan toimipisteestä Suoraman Ärrältä.


Tiistaina 15. lokakuuta Mr Moorella...

FXR neck section raked 12 degrees from original. Kuva ja teksti: Jussi Lindgren
Perjantaina 18. lokakuuta kuvapostia Jussilta Mr Moorelta...

Nyt alkoi Aria hymyilyttämään :)))))))))

Ja seuraavana perjantaina 25. lokakuuta on paketti sovitusti pihassa Mikan ja Saritan kuriirikyydillä.




Lauantai ja sunnuntai meni mukavasti touhuillessa ja fiilistellessä - tottakai.


Joskus aikanaan tuli hankittua etuvalo, joka oli tallin hyllyllä tekstiiliin käärittynä odottamassa tulevaa ja sitä ensimmäistä pitkäkeulaa, ja joka oli siihen pyhitetty. Noh, nyt se on siinä. :)


Maanantaina 28. lokakuuta muutoskatsastus: keulan sisäputket, t-palat, etu- ja takavalo, pakokäyrät ja äänenvaimentajat. Runkoon tehty keulaputken astemuutos ei vie prosentteja - mutta tuo näköä!

  
Keskiviikkona 30. lokakuuta putkien mallailua: Junnella oli jemmassa V&H -aihio, jota päätettiin kokeilla FXLR:ään. Käväisin hakemassa trumpetin Junnelta ja ajelin tallille sitä kokeilemaan.


Kevyt ja napakan tuntuinen paketti asettui paikoilleen ilman suurempia pakottamisia ja istuu napakasti paikoilleen. Näyttää ryhdikkäältä!


Nostelin palikoita varovasti paikoilleen mallailua varten...


... ja stuukihan olisi V&H -rööreillä ihan rock! Paitsi tuo penkki... :(

Lauantaina 2. marraskuuta tallille, takavanne renkaineen vex ja vanhat vilkut irti, ja uusien sovittelua sissybar'in kanssa. Taidanpa laittaa taakse kapean vaihtoehdon, eli kiinnittää vilkut takalokarin läpi UNC 3/8 -kierteisillä pulteilla suoraan vilkkurunkoon. Sen kiinnike istuu suht' mukavasti FXLR:n kromikäikäleeseen. Kilpi tulee takalokariin ja sivukilpiteline valoineen joutaa vaikka myyntiin niitä tarvitsevalle.

Sunnuntaina 3. marraskuuta kilvelle taustalevy ja paketti kiinni takalokariin. Etuvilkkujen kiinnikkeiden säätämistä ja alustavaa mallailua, ja Bauhausista mustaa Miranolia valmiiksi hyllyyn odottamaan tulevia.

Maanantaina 4. marraskuuta renkaat ja vanteet kyytiin. Tiistaina moikkaamaan Ahtia Moto-Osiin.


Tiistaina 5. marraskuuta "white wall man strikes back with the help of Ahti". Suojavärit vielä renkaissa paikoillaan.
On ne makeet! Kiitoksia vaan vinkistä etusen osalta, Jyrkkä!

Lauantaina 9. marraskuuta iltapäivällä tallille ja sähköjen yhdistelyä. Oikean puolen nippu on nyt tinattu ja sukitettu, mutta vasemmalla puolella riittää askartelua vielä sunnuntaiksi...


Suomen Elektori Oy:stä ostettu kutistemuovisukka, jossa on kuumaliima mukana, vaikuttaa kätevältä kamppeelta. Toivottavasti näitä liitoksia ei tarvitse availla...


Isänpäiväsunnuntaina hetkeksi johtotehtäviin: liitin loput vasemman puolen johdotuksista ja kokeilin, josko valot, vilkut, jarruvalot, merkkivalot ja startti tottelevat käskyä. Jiihaa! Homma toimii. Ohessa muutama kuva hätävalovilkutettuna.




Perjantaina 15. marraskuuta pellit kyytiin odottamaan kuljetusta Keski-Pohjanmaalle maalarille.
Pakolliset teippaukset meneillään...



La 23.11. Spotifystä luuriin muutama uutuusälppäri ja tallille väkästelemään Pisaman kanssa. Ois pitänyt varmaan ottaa muutama joulualbumi soittolistalle mukaan... :) Edellisenä viikonloppuna meille Pohjanmaalta kulkeutuneet kävyt vaihtuivat jouluisiin sävyihin. Minä vetelelin kuitenkin pirteällä perusmustalla Miranolilla FXLR:n akkukotelon uuteen kuosiin. Pohjatöitä tehdessä meinas ihan oikeesti tulla hiki.



Otin nopeusmittarin koteloineen kotiin mukaan. Kunhan arki koittaa, niin Korja-Kumille kurvaan taas: eiköhän sieltä sopivia sovitteita tähän löydy. Orkkistiiviste on ihan finaalissa. Taitaa olla kohta joulukortin vienti paikallaan Kiinnikekeskukselle ja Korja-Kumille - sen verran rapsakkaan tahtiin on meikeläinen molempien liikkeiden ovissa puljannut.


Askartelua kotona ma 25. marraskuuta: kotelossaan hölskymättömän tarkan mittarin takaa...


... valmistajan onnistunut alihankintatyö...


... ja paikalliset 2,50 euron varaosat. Korja-Kumi rules!


Joulukuun 3. päivän ilta sopii mitä mainioimmin kevyeen irroitteluun. Eli ennakoivaa keventelyä koneen irtiottoa varten.



Öljylinjat ja etukiinnike vielä irroittamatta. Pikkujouluissa suunniteltiin Junnen kanssa, että jätetään enska paikoilleen: otetaan vaan ketju koneen kiinnityspulttien edestä vex, avataan pultit ja nostetaan kone pöydälle.

Torstai 12.12.2013 pata pöydälle -päivä. Otettiin Junnen kanssa FXLR:n kone rungosta irti. Lähti muuten huomattavasti vaivattomammin kuin matkamöhkäleen moottori. Tilaa enemmän, ehkäpä.



Suunnitelmissa on moottorin soodapuhallus ennen avaamista, mutta ennen puhallusta on tukittava pari "holea".


Lauantaina 14. joulukuuta keltaisen jesarin, kaksipuoleisen tarrateipin, kumitulppien, tiivistematon ym. tarvittavien kanssa Evo-moottorin kimppuun ja "erkkaa lapaan"....






Keltainen on hyvä huomioväri: "Pliis, alä puhalla soodaa tähän."

Maanantaina 16. joulukuuta paketti Louheston Juhalle Hämeen Erikois- ja teollisuuspesut Oy:lle Tampereelle, josta paketti lähtee lähipäivinä käymään pesulla Valkeakoskella.



Tiistai 17. joulukuuta. Nopeat liikkeet ovat näyttäviä - samoin lopputulos: Juhalta tuli kesken työpäivän viesti, että ehditkö hakemaan koneen klo 16:30, jolloin se on taas takaisin Tampereella. Ohoh! Olipas nopeasti toimittu. Valkeakoskella puhdistunut Evo-moottori takapenkille, käynti kotona ja tallille selkää nyrjäyttämään. (Niinhän siinä käy, kun toimistoduunari hilluu moottoria takapenkiltä talliin.) Puhallettujen pintojen huuhtelu Sinolilla ulkona ja kun paketti on pintakuiva, niin nyytti talliin ja suojausten irroittelun aloitusta. Ja muutama kuva lopputuloksesta - tottakai.





Hämeen Erikois- ja Teollisuuspesut Oy:ssä soodalla puhallettu H-D:n Evo-moottori näyttää nyt vähän toisenlaiselta kuin eilen :)

Sunnuntai 29. joulukuuta.
Ostin ennen joulua Saksasta eBay:n kautta kohtuuhintaiset uudet dragpipet, joiden tyylin ajattelin sopivan päivittyvään FXLR:ään, ja joihin saattaisivat sopia aiemmin HotBikesta hankitut KromeWerks'in huilut. Samanlaiset huilut asensin aikanaan myös matkamöhkäleen putkiin. Illalla tallille ja sovittelemaan...

Hmmm... not bad, not bad at all...

Saattaa näyttää ihan hyvältä, kun nuo asetellaan
tuentojen kanssa lopullisille paikoilleen ja
kunnolla linjaan.

Tuorekelmua suojaksi ja huiluja asentamaan. Kiinnitysreikä
tuohon takakiinnikkeen kohdalle ja huiluista kiskojen kanttia
kevyesti vasaralla pyöreämmäksi. Huilu sopii täydellisesti putkeen.

It's there and ready to rock!
Sunnuntai 5. tammikuuta 2014. Luonnostelin pahvista 1. versiota Garminin telineestä alkuperäisen mittarin paikalle. Samaan pakettiin on tarkoitus laittaa tupakansytitinpistoke ja ottaa virrat kumpaankin, naviin ja sytkäriin, alkuperäisen mittarin valopolttimojohdoista. Niitä riittää sopivasti molemmille. Alkuperäinen "mittarimuki" joutaa hyllylle ja sen tilalle oivalliseen paikkaan hyödyllisemmät käikäleet.






Maanantaina 6. tammikuuta: jarrunesteytystä. Etujarrusatulan ja -säiliön huuhteluja tentulla, puhaltelut kuivaksi ja vajaa puolisen litraa DOT4-jarrunestettä alipaineimulla systeemistä läpi. Kun takajarruissakin on näemmä mukiin sotketun sekoituksen perusteella samaa tavaraa, niin imua ilmausruuviin ja puoli litraa uutta nestettä läpi myös täältä. Nyt on kotitalouden kaikissa jopoissa dottineloset.




Torstai 9. tammikuuta. Odotettu ilta EVO-moottorin parissa! Otettiin Junnen kanssa sylinterit irti ja tutkailtiin tilannetta. Kaikki näyttää olevan hyvällä mallilla. Sylinterit, männät, männänrenkaat, nostajat, keinuvivut ja työntötangot. Tiivisteitä oli kumisia, korkkisia, metallisia ja pahvisia :) Tiivisteet vaihtoon, tiiviste- ja mäntäpintojen puhdistus, pyttyjen hoonaus, uudet männänrenkaat ja uudet venttiiliohjureiden kumit. Mainiota!









Perjantai 10. tammikuuta. Kävin illalla Eastlands Engineering'llä Vesilahdessa pyttyjen ja kansien kanssa. Toni hoonasi pytyt ja viilasi sitten vielä uusien männänrenkaiden päittäisvälykset kohdalleen asennusta varten. Kerrassaan mainiota! Kansi- & venttiiliosasto jäivät työstettäväksi. Saan ne ensi viikolla.

Lähtötilanne






Lopputulos
Lauantai 11. tammikuuta. Männänrenkaat irti ja tiivisteriekaleiden kimppuun.Kohteena lohkon pinnat ja männät. Välineinä aseöljy, muutama metallilasta, 1. ja 2. männänrenkaasta katkaistut kappaleet, kapea mattoveitsi ja siivoushyllyltä Pisaman tietätämättä mukaan otettu karhunkieli, ja päivä hieromista.




Sunnuntai 12. tammikuuta. Tiivistepintojen putsaus, osa II, ja työntötankojen käikäleistä ja pulteista rähmät vex.



Maanantai 27. tammikuuta. Talvilomaviikko on takana, pakkasta on pakoiltu ja kaamosta on karkoitettu.
Sain tänään kannet Tonilta. Paketit niputettuina, työstettyinä, venttiilit ja ohjurikumit vaihdettuina. Kävin noutamassa Mr Moorelta Saritan tilaaman paketin: Cometic'in tiivistesarja, EV27 nokka, Torrington laakeri ja muutama tiiviste. Samalla tilaukseen yläkerran kromikoppien alle korkkitiivisteet Cometic'in paketissa olevien kumitiivisteiden tilalle.


Cometic-kannentiivisteet ja kannen kiristäminen:
1. kierros: 9 ft-lbs ~ 12 Nm
2. kierros: 14 ft-lbs ~ 19 Nm
3. kierros: 22 ft-lbs ~ 30 Nm
4. kierros: 35 ft-lbs ~ 47 Nm
5. kierros: 42 ft-lbs ~ 57 Nm
Torstai 30. tammikuuta.
Junne tuli muutaman spesiaalityökalun kanssa tallille. Nyt on jakopää auki ja uusi Torrington paikoillaan odottamassa EV27-nokkaa, joka asennetaan paikoilleen alkuperäiselle rattaalle asennettuna viikon päästä.



Helmikuun 1. päivä, lauantai. Tornimallisen pöytätietokoneen lattiatelineen jouto-osia hyötykäyttöön: kuviosahalla pala parimillisestä teräspellistä navigaattorin telineen pohjalevyksi ja samaan nippuun röökisytkäri. Eli pukkaa telkkaria ja takkaa tankoon!



Tiistai 4. helmikuuta. Junnen kanssa alkuperäisen nokka-akselin ratas irti ja prässäys EV27-nokkaan. Tarkistusmittaus astelevyllä: ehkä n. 1/2 asteen heitto. Alkuperäisessä tehtaan orkkisnokassa oli heittoa neljä astetta ja EV27:ssa tehdasasetuksilla pari astetta.

Kiitos Junne!
Tiistai 11. helmikuuta. Telkkari & takka toimintakunnossa tangossa.


Torstai 13. helmikuuta. Assembled with care by Honkanen & Rossi, not JIM001. LOL!


Tiistai 18. helmikuuta. Lyhennettyyn takalokariin seksikäs kumijatke akkukotelon puolelle. Johdoille suojakuorta IKH:lta ja tallilla takavalon ja vilkkujen johtojen asettelua takalokarin reunoille. Kun kaikki on lopullisesti paikoillaan, maalaan herkimmät kohdat vielä mustalla PlastiDip'llä.


Lokari patjan päälle, liittimet kiinni, akkukaapeli paikoilleen ja testing, testing. "Houston, everything seems to be ok." Vilkkujen liittimet tulevat fender strutsien alle ja takavalon liitin on rungossa vasemmalla puolella. Lokari lähtee takavalon kanssa irti, vilkut jäävät kiinni strutseihin.



Keskiviikko 19. helmikuuta. Männänrenkaista: laitetaan ne asennushetkellä näin...

... myöhemmin ne alkavat elää omaa elämäänsä (lue: pyöriä männän ympärillä omissa urissaan), kun laite on ajossa.

Torstai 20. helmikuuta. Perinteeksi muodostunut arkiviikon asennuspäivä Junnen kanssa. Männänrenkaat paikoilleen, pytyn alatiivisteet paikoilleen, kampikammioon neljä desiä moottoriöljyä, pytyt nelikätisesti paikoilleen, kannentiivisteet ja kannet paikoilleen, Cometic-kiristykset (viisi kierrosta kiristyvällä momentilla ohjeen mukaisessa järjestyksessä), työntotankojen suojaputket nippuun ja paikoilleen, työntötangot putkiin, yläkoneiston alempi osa tiivisteiden päälle odottamaan jatkoa... ja koneen pyörittelyä akselilta avaimella.
Jiihaa! Sehän alkaa näyttää jo moottorilta :)


Perjantai 21. helmikuuta. Etätyöpäivä kotona. Posti toi Yhdysvalloista tilatun avokypärän, josta on muutama sana blogissa omassa säikeessään. Olympiakisojen jääkiekon välieräpeliä Suomi-Ruotsi odotin kuin kuuta nousevaa... mutta kuinka kävikään: Suomen ylivoimapeli oli tehotonta, parhaimmillaan puolitoista minuuttia viidellä kolmea vastaan, eikä maalin maalia. Ruotsi kuittasi ansaitusti finaalipaikan 2-1 lukemilla. Lähdin tallille.
Tökkäsin takalokarin paikoilleen ja nyt on takajalkatappien paikoilla, lokarissa ja lokarin sivukäikäleissä rosteriset nostolenkit, että niillä nostaa vaikka koko Suomen joukkueen kuiville... kele!

Kuvattu iPad Air'lla

Lauantai 22. helmikuuta. Hieno päivä! Tallille mennessä Junne kilautti, josko niputettaisiin tänään kone valmiiksi runkoon nostoa varten. Sehän sopi! Korkkitiivisteet aseteltiin paikoilleen yläkerran kahden viimeisen tason alle ja sytytys säädettiin kohdalleen. Kone on nyt niputettu. Kiitos Junne!


Tallilta sitten kotiin katsomaan olympiakiekon pronssimitaliottelua Suomi-USA.
Uskomattoman hieno matsi Suomen joukkueelta! Tuukka Rask'lle nollapeli, Teemu Selänteelle hienon uran viimeiseen maajoukkuepeliin kaksi maalia ja Lehterältä upeita syöttöjä suoraan huimassa kiidossa olleiden kiekkoleijonien mailanlapaan: niistä iskettiin kaksi maalia, joista viimeisin 19-vuotiaan Olli Määtän toimesta
5-0 USA:n verkkoon. UPEAA!

Hienoa Leijonat!
(kuva leikattu Iltalehden sivulta)
24. helmikuuta. Valkopyykkiä.
Eturenkaan valkosivu paljastui vaivattomasti suojavärin alta, mutta takarenkaaksi valitun Conti Milestonen suojavärin ja sen päällä olleen kalvon poisto teetti töitä oikein kunnolla. Valkosivurenkaiden kanssa on tullut jumpattua jo kauan, mutta näin tiukkaa tapausta ei ole vielä eteen sattunut. Samalla vähän Metal Polish'ia ja porakoneen rättilaikkaa hihnapyörään. Hyvä tuli! Tankotupit vaihdoin ohuempiin ja mukavampiin - ja kas, nekin ovat valkoiset...

Kuvattu iPad Air'lla

Pe 7. maaliskuuta. Nostettiin edellisenä, eli perinteisenä asennustorstai-iltana Junnen kanssa kone paikoilleen. Perjantaina siihen muutama säätö ja öljylinjat kiinni. Niputus on kurkoa!


La 8. maaliskuuta. Väkästely jatkuu... kokeilin, josko supersuojatut sähköt mahtuvat tankin alle...


... sama systeemi myös toiselle puolelle ja tankin nitkuttelu kokeiluna paikoilleen. Taitaa olla "too heavy protection". Samalla tuli tarkistettua, että Garmin sopii suunniteltuun paikkaansa.


LePeran penkki tuohon vielä mallailua varten kokeeksi...  

Blogisäikeen eka kuva on suunnilleen samalta linjalta otettu...
... on siinä eroa. :)
Su 9. maaliskuuta. Kaasari ja muut kakkuvermeet paikoilleen. Putkiasennuksia. Khrome Werks'in huiluilla ahdistetut 2" drag pipet. Etuputki paikoillaan. 


Ma 10. maaliskuuta. Putkiasennus.


Maailma on erilainen moottoripyöräilijän silmin :)


Ti 11. maaliskuuta. Pari (ilmeisesti) liimattua vasemman käsikontrollin nylpättyä kuusiokoloa heittäytyy niin hankalaksi, että näytän niille seuraavan kerran porakonetta. Vaihdan alkuperäiset MoCon surkeat kuusiokolot rosterisiin ja kannoiltaan varmempiin kuusiokoloihin (ostopaikka Clas Ohlsson Tampereen keskusta), ja alle jousiprikat. Ei auta lämpö, ei lyöntimeisseli, ei kuusiokoloon vasaralla lyöty torx... ennen pettää avaajan pinna kuin pultin liimaus. Kaasun puolen vaihto oli helppoo kuin heinänteko.


Vasemmalla pari uutta ja sitten nämä orkkikset... helpot.
Pakko oli tehdä jotain onnistunutta vasuripuolen ketutuksen sijaan: laitoin sisäpuolelta panssarimaalilla maalaamani sivukotelot paikoilleen, pulttasin penkkilukituksen jakkaraan ja laitoin LePeran kiinni saranaansa, ja lähdin kotiin. 

Ke 12. maaliskuuta. Kesken työpäivän Tampereen Kiinnikekeskukseen ja sopivat välineet iltaa varten. Hyvä poranterä ja vastakierretappeja. Sopivan kokoista vasenkätistä poranterää ei ollut heilläkään. Illalla pultin kimppuun - ja sehän oli porattava keskeltä läpi. 



Sitten tuo ryöjäke suostui irtautumaan kierteeltään. Noh, nyt on uudet kuusiokolot paikoillaan ja niiden alla jousiprikka ja pultissa voiteluna aseöljy - eikä mitään lukitteita... 

To 13. maaliskuuta. Asennustorstai - erilainen tosin. Junne kurvasi tallille enskaketjun lukituspalan kanssa, joka on suoraan sanoen yksinkertaisuudessaan nerokkaan toimiva. Pala paikalleen ja sen jälkeen vääntöä. Eli käännettiin enskaketjun mutteri momenttiin; aloitettiin 120 Nm:stä ja nostettiin muutamalla kirikierroksella vääntö 154 Nm:iin. Miksi näin?
Manuaalit antavat enskan eturattaan momentiksi erilaisia arvoja: joissain service manual'seissa tiukkuus vaihtelee vuosiluvun mukaan: 1984-1989 malleissa 122-136 Nm (ja 1990-1999 malleissa 203-224 Nm), ja jotkut ilmoittavat Evolan malleihin tuon viimeksi mainitun, jossa maksimi on 224 Nm. Hmmmm....

Viime kesään saakka loistavasti palvellut ja kesäkuussa 2008 Electra Glide Classic'in tankoon hankittu Garmin Zumo 550 moottoripyöränavigaattori taitaa päästä kohta jo ansaitulle eläkkeelle, jollei "työterveydessä", jonne potilaan postitan, tapahdu dramaattista muutosta käytökseen. Oireilu alkoi loppukesästä 2013; käytös muuttui levottomaksi, laitetta piti buuttailla, perustoiminnot hoituivat joten kuten, mutta luotto alkoi olla lopussa.

Tiukan tutkailun tuloksena on tällä hetkellä FXLR:n mittaristoksi (nopeus-, keskinopeus-, huippunopeus-, bensamittari, kello, saapumisaikaennuste, puhelinnäyttö, kompassi, läntisen Euroopan karttakirja, mutkateille ohjastaja, jne. jne.) tulossa paraikaa ensimmäisiä päivityshenkosiaan vetävä Garmin Zumo 390 LM -moottoripyöränavigaattori - ilman rengaspainetunnistimia, tosin ;)
Laite lataa tässä kotona itseään ja valmistautuu tulevaan ajokauteen :D  
PS. Rivoitettu koppa - ainakin navissa! 



Pe 14. maaliskuuta. Kilautin työpäivän aikana Garminin asiakaspalveluun ja sain vahvistuksen, että Zumo 550 vapautuu vaativasta opastustoimestaan. Huolto ei enää tue kyseistä laitetta, joten en lähetä navia tarkistettavaksi laitetoimittajalle. Kaikki käytöstä poistuvaan laitteeseen talletettu data on suoraan siirrettävissä Garminin Basecamp-sovelluksen kautta uuteen naviin. Hyvä näin.

Käväisin illalla tallilla: enskaketjun jousikuormitteinen automaattikiristin, keskikontrollien tuenta ja bendixin stopparipultti paikoilleen (viimeksi mainitussa Jussin sormivoimat näyttivät kyntensä :) ) ja tallilta uusi avoruukku kotiin mukaan. ScalaRiderin telakka kiinni kypärään ja testausta... Sinatra soi nyt täälläkin :)


La 15. maaliskuuta. Kalloluihin jäi kummittelemaan MoCon jousikiristeisen enskaketjun kiristäjän toiminta: löysimmässä kohdassa kiristäjä loikkaa hampaan verran eteenpäin, eikä suostu alustan hammastuksen takia palaamaan tiukimmassa kohdassa takaisin kuin sen verran mitä kiilalevyn jousipinta antaa myöten. Se tuntui jotenkin riittämättömältä. Enskaketjuhan on vaan ketju, joka venyy epätasaisesti eri kohdista, ja nyt kun enskan hammaspyörä on ollut irti ja ketju ei todennäköisesti ole samalla paikalla kuin purkaessa, niin eroa saattaa tiukimman ja löysimmän kohdalla olla reilusti. Huomasin tämän, kun pyöritin konetta isolla hylsyllä ja räikällä orkkiskiristin paikallaan. Tiukimmissa paikoissa ketju oli liian kireällä - asetinpa sitten orkkiskiristintä löysimpään asentoon nippusiteellä kiinnipultattaessa varmistettuna missä ketjun asennossa tahansa. Se vaan pyrki etenemään tiukemmaksi. Perkele!

Päätin, että otan sen vex. Surffasin nettiä ja päätin, että alkuperäinen kiristin korvataan Haydenin joustavalla jousikuormitteisella kiristäjällä, joka elää ketjun alla joustavasti, eikä pyrki koko ajan vain kireämpään asentoon. Torstaina Junnen kanssa oli puhetta enskan kiristäjistä ja muistin, että Junne taisi mainita, että hänellä on orkkiskiristin ja pari tarviketta. Soitto Junnelle ja iltapäivällä käsissäni oli Haydenin kiristinsarja. Asensin sen paikoilleen ja nyt olen tyytyväinen. Ainoa mikä tuossa yhdistelmässä epäilyttää, on tuon tuplatun  jousen kesto... ehkä se on niin, että jos toinen jousista pettää, niin muutos tuntuu jalassa ja korvassa. Sen näkee jatkossa.

Ohessa on pari kuvaa omasta fillarista ja videopätkä enskaketjun käytöksestä Haydenin Youtube videossa, jossa on 2007 mallin matkalaitteen enskaketju vauhdissa Haydenin kiristäjän kanssa. Haydenin tuplajousinen kiristäjä shimmataan paikoilleen paketin mukana tulevien aluslevyjen kanssa siten, että muovikelkan alareunan ja ylimmän shimmilevyn välimitta on noin 5/8". Jos shimmejä tarvitaan enemmän kuin viisi, kannattaa vaihtaa enskaketju. Paketissa on ohuempia ja paksumpia shimmilevyjä.





Sunnuntai 16. maaliskuuta. Laitoin enskakopan paikoilleen. Lauantaina Moorelta haettuun pahvitiivisteeseen kevyt sormenpäähieronta Loctiten mustaa tasotiivistettä, koppa ja pultit hollille, tiiviste paikoilleen ja paketti nippuun ja pultit ohjeen mukaiseen momenttiin (9-12 Nm) keskeltä aloittaen kohti keulaa ja takapäätä. Lopuksi eBayn kautta Yhdysvalloista tilattu keskikontrollien vaihdetapin kromikäikäle paikoilleen.


Navin teline menikin sitten laitteen vaihdon myötä telinekiinnitysten osalta uudelleen työstettäväksi. Leikkasin lopuksi 2 mm kumilevystä tasopinnat ulko- ja sisäpuolille, lovesin telineeseen virtajohdon kiinnityksen ja askartelin palikat paikoilleen. Navigaattorin muuntajaboksille olin tehnyt lauantaina pidikkeen vasemman puolen rosterikotelon sisäpinnalle. Johdotukset paikoilleen ja abikot virtapiuhoille. Testaus - ja näyttää toimivan. Röökisytkäri on tuossa telineen taustalevyssä ja sille tulee virransyöttö virtalukon kautta.




Ti 18. maaliskuuta. Kevensin vähän tankin alle jäävien johtojen suojausta ja laitoin tankin paikoilleen.


To 20. maaliskuuta. Enska- ja koneöljyt, ja viisi litraa Shellin V-poweria tankkiin. Lämpösuojat paikoilleen.


Pe 21. maaliskuuta. Täyteen ladattu akku paikoilleen odottamaan huomista...

Su. 23. maaliskuuta Saunapäivä lauantaina: kiuas tulille apuvirran kanssa ja sointi on kireä... Jiihaa! Soundaa eri tavalla kireämmän nokan kanssa. Maadoituskaapelin puhdistus teräsharjalla ja maanantaina Moorelta Harrikan hyytelöakku tilaukseen.

Sunnuntaina muutama kuva lähes valmiista ensi kesän käyttöpyörästä.







Lämpösuojiin piti saada vähän rokkenrollia: käväisin ostamassa Bauhausista eloksoitua 15 mm leveää 
alumiinilistaa ja puolentusinaa rosterista kupumutteria ja pulttitarviketta. Eloksoitu alumiini on väriltään 
lähellä koneen nykyisen, soodalla puhtaaksi puhallettun pinnan väriä. Porailin reikiä ja tein pakettiin 
prikoilla vähän syvyysvaikutusta. Hyvä tuli! Ja nämähän voi maalata - vaikka punaiseksi ;)

Ti 25. maaliskuuta. Muutama lämmityskäyttö. Ohessa lyhyt videoleike.



To 27. maaliskuuta. Toisiovetoremmin kiristys.
Käväisin tallille mennessä ostamassa Bauhausista pätkän neliötankoa. Viilailua, taittelua ja lukkoprikkapakista sopiva prikka tankoon mittapisteeksi. Sitä voi siirrellä, mutta se ei liiku helposti. Mittatangon kärki on viilattu swingin akselin reikään sopivaksi.


Fillari saksinosturille ja takarengas ilmaan. Swingin akselin kromisuojat vex ja mittaus swingin akselin keskireiästä taka-akselin keskelle: sama mitta molemmilta puolilta. Hyvä! Rengasta pyöritellen remmikierroksen tiukin kohta alapinnalle, rengas alas ja pyörän päälle istumaan. Kädellä kokeilu remmin alapuolen alta: löysällä on. (FXR:n remmin välys on 8-9 milliä vajaan viiden kilon nosteella kylmästä remmistä kuski pyörän päällä istuen.) Nostimella takarengas ilmaan, taka-akseli löysälle ja räikkälenkillä sama määrä varttikierroksia kummallekin puolelle. Akselin kevyt kiristys, rengas alas ja päälle istumaan. Löysällä on vieläkin. Samat temput uudelleen ja testaus. Nyt on ok! Tarkistusmittaukset molemmilta puolilta swingin akselin keskireiästä taka-akselin keskelle. Ok! Taka-akseli kunnolla kiinni ja säätölenkkien pulttikierteet aseöljyllä ruosteläikistä puhtaiksi, ja kromikäikäleet paikoilleen. Ja olihan sitä testattava sisäpihalla pari kierrosta ajamalla. Tietysti! :)  

Ti 1. huhtikuuta. Jiihaa! :)



To 3. huhtikuuta. Innostuin Backbonen Mikan Facebook-postauksesta, jossa Mika kertoi tehneensä omaan matkalaitteeseensa huohotushöyryjen ja öljytippojen kerääjän, breather oil collectorin, Bilteman pikkufiltteristä, parista liittimestä ja sopivan kokoisesta hiuslakkapullosta. Oma laite huohottaa kampikammiosta ja letkun päässä keikkui tähän iltaan saakka normifiltteri, jota em. tarkoitukseen yleisesti käytetään. Se vaan tiputtelee öljyt läpi, jos niitä on tullakseen.

Löysin Biltemasta suola- ja pippurisirotinsarjan (muovinen sisus, ulkokuori rosteria, sarjan hinta 3.99 euroa), tallin miljoonalaatikosta löytyi sopiva vilkkukäikäle letkuliittimeksi ja ilman epäpuhtauksia poistaa kannen kierreosan yläpuolelle leikattu kaistale karhunkieltä. Putkilon taakse vielä kolme henkireikää kannessa olevan lisäksi. Puhaltelua ja imua ennen asennusta... toimii ja näyttää huurtuvan. Lopuksi palikka kiertäen huohotusletkuun paikolleen ja klemmari kiinni. Roikkukoon nyt aluksi siinä. Täysi arvoitus on, kuinka paljon kone kampikammiosta huohottaa. Tyhjennellään kuppia sitä mukaan kun se täyttyy.






.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti